"Tekoäly voi merkittävästi parantaa hoitajien ja lääkäreiden työn mielekkyyttä." Julkinen terveydenhuoltomme on kriisissä.
"Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto nosti juuri merkittävästi terveydenhuollon asiakasmaksuja. Tämä huolettaa myös ...
Perinteisessä Pirkan Hiihdossa tuskin päästään hiihtämällä Niinisalosta Teivoon. Järjestäjillä on jo varasuunnitelma.
Historiaa kertyy koko ajan lisää. Kun seuraavanä päivänä tulee jokin iso uutinen, me pystymme suhtautumaan siihen myös niin, että se on osa tätä pitkää jatkumoa, Nootin museonjohtaja Kalle Kallio määr ...
Pirkanmaan ELY-keskus vastaa raakun hyväksi tehtävästä työstä ja alueelle rahoitusta on varattu yhteensä 1,8 miljoonaa euroa.
Mies juoksi alasti Tampereen keskustassa noin puolenpäivän aikaan perjantaina, kertoo Ilta-Sanomat. Mies juoksi ulos ...
Nuorisorikostutkijat toimivat tiiviissä yhteistyössä muun muassa ankkuritoiminnan, katujengiyhdyshenkilöiden, ennalta estävän ...
Nokian ratapihahankkeessa saatiin viime vuoden aikana useita työvaiheita valmiiksi, tiedottaa Väylävirasto.
Halusimme tai emme, Venäjä kuuluu Suomen tarinaan, museonjohtaja Kalle Kallio avaa Lenin-museon paikalle rakennetun museon ...
Paras Tamperelainen Pizza -äänestyksessä voittaja pysyi, mutta kärkikymmenikköön nousi useita uusia tulokkaita.
Ruotsalaisen Gösta Knutssonin luoma Pekka Töpöhäntä on yksi suosituimmista lasten kirjasarjoista. Häntänsä jo poikasena ...
Pikakuljetusten kysyntä on ollut ennakoitua voimakkaampaa ja uusia toimipaikkoja lisätään palvelun piiriin vielä ennen kesää, ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results